
Viikonloppuna Taanilan koulun Jättiläisen portaat täyttyivät iloisesta puheensorinasta ja juhlahumusta, kun Team Popula kokoontui viettämään koko seuran kauden virallisia päättäjäisiä. Mukana olivat kaikki jaostot, seuramme urheilijat, perheet ja kannustusjoukot. Useampi satapäinen yleisö loihti tilaisuuteen upean tunnelman. 🎉
Päättäjäisissä juhlistettiin kuluneen kauden hienoja onnistumisia, uuden oppimista ja uintiurheilun iloa. Raikuvat aplodit saattelivat myös uimakoululaiset sekä nuoret kilpauimarit noutamaan ansaittuja palkintojaan. 🏊♀️🏆🏅
Vaikka osan jaostoista kausi oli jo päätöksessään, uimareiden osalta se ei suinkaan pääty vielä tähän, vaan jännittävä kisakesä on vielä edessä. Monilla uimareillamme onkin edessään kauden tärkeimmät ja odotetuimmat hetket. Tulevina kuukausina altaissa mitataan vauhtia toden teolla, kun seuramme edustajat suuntaavat kauden pääkilpailuihin: Rollo-, Ikäkausimestaruus- ja SM-uinteihin. Mittelöissä nähdään taatusti myös Asenneharjoittelija-pystin pokannut Vanessa Aulakoski.
Kausi saa todellisen huipentumansa vasta heinäkuussa, kun katseet kääntyvät EM-uinteihin. Seuraamme jännityksellä seuran tilaisuudessa arvostetulla Liekinheitin-pystillä palkitun Riialiina Kiljalan suorituksia kansainvälisillä radoilla aina viimeiseen maaliintuloon saakka. Vasta näiden koitosten jälkeen on aika siirtyä ansaitulle lomalle ja suunnata kesälaitumille keräämään voimia uutta kautta varten.
Kiitos kaikille päättäjäisiin osallistuneille, onnittelut palkituille ja valtavasti tsemppiä loppukevään ja kesän kisoihin – pidetään Populan lippu korkealla!🔥